27.10.2010

Mummy May I



Odotin paljon tältä China Glaze Mummy May I - lakalta ja kun ensimmäisen kerran sillä sitten lakkasin kynnet jouduin hiukan pettymään... 


Ihanat glitterhiukkaset eivät vain näkyneet tarpeeksi ja lakka levittyi epätasaisesti, sitä joutui laittamaan paksulti ja vielä lisäksi paksukerros päällyslakkaa peittämään epätasaisuutta. Lisäsin sitten noita playboy pupuja vähän tuomaan lisää pinkkiä lakkaukseen. Siinäkin oli oma hommansa. Koska kynteni ovat niin kaarevat, täytyi minun ensin taivutella pupuja vähän kaareviksi. Muuten ne eivät olisi istuneet ollenkaan kynsilleni, vaan niiden korvat olisivat törröttäneet ulos.


Mummy May I:n pohjaväri on itseasiassa tumma purppuranruskea ja se kuivuu suhteellisen mataksi. Glitterit ovat sen verran paksuja, että ne tekevät sen pinnan epätasaiseksi, vaikka eivät kuitenkaan näy edellisen lakkakerroksen alta kiiltävinä.
No pari päivää tätä lakkausta pidettyäni aloin pitämään siitä enemmän. Aluksi varmaan vieroksuin lakkaa myös siksi, että en ole tottunut pitämään näin tummia lakkoja. Kuvista ei muuten kunnolla (taaskaan) näe, mutta kyllä ne glitterit siellä kiiltävätkin, vaikka niitä onkin vähemmän kuin halusin.

7 kommenttia:

  1. Mä kyllä rakastan tuota lakkaa! Mistäs ostit nuo pupuset?

    VastaaPoista
  2. ^On se kyllä kiva ja erikoinen lakka. Varsinkin sitten kun levitysongelmat on takana:P
    Ostin nuo koristeet Kauneusmessuilta niinkuin paljon muitakin koristeita. Tässä lisää siitä: http://shiny-nailart.blogspot.com/2010/10/kauneusmessuilta.html

    VastaaPoista
  3. this looks so good! i really like the base colour

    http://nailjunkie100.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. ^Thanks Nail Junkie. Yeah it's a cool colour :)

    VastaaPoista
  5. Onpas kammottava epätasaisuus! en pystyisi pitämään.. ja nuo koristeet kun törröttävät, en ole myöskään keksinyt keinoa millä pitää paitsi geelien alle. Harmillista koska tosi nättejä ovat. Muuten sievät kynnet :)

    VastaaPoista
  6. Nuo on kyllä tosi söpöt! :D Kyllähän tuota epätasaisuutta sietää kun on muuten niin nätti väri ja nuo puput on kyllä aivan huippuja. :)

    VastaaPoista
  7. ^Joo kyllähän tuo menee, mutta harmi vain kun ei ole täydellinen!:D Itsekin kyllä tykkään noista pupuista:)

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...